Impi Maria (Maija) Tipuri ent. Mäkimattila o.s. Kause
1912 Eura – 2011 Alastaro
Jouko Olavi Mäkimattila
1906 Alastaro Männistö Mäkimattila – 1940 Kärstilän taistelu
Olavi osallistui Alastaron Suojeluskunnan toimintaan nuoruusvuosistaan alkaen. Hän oli erikoisen hyvä ampuja ja osasi metsästystä harrastavana liikkua maastossa nopeasti ja äänettömästi. Metsästys ja kalastus olivat hänelle harrastuksista tärkeimmät. Alastaron Metsästysseuran jäsenenä Olavi otti osaa seuran järjestämiin hirvijahteihin.
Olavi kaatui talvisodassa vuonna 1940.
Maija osallistui maatilan hoidon ohella Lotta Svärd Alastaron paikallisosaston toimintaan sekä toimi Kotilieden Kummikerhossa.
Elettiin vuotta 1932 jolloin Männistön molemmat nuoret isännät Olavi ja Heikki toivat nuorikkonsa Mãkimattilaan. Perheet rakensivat elämänsä ja kotinsa saman katon alle ja pihapiirissä asustivat myös isoäitini Aina Marjaana sekä Kerttu-tätini. Elämä oli puuhakasta ja talon työt muovautuivat kuin itsestään kummankin emännän erilaisten taitojen mukaan. Maija oli kiinnostunut kasveista ja puutarhanhoidosta tietäen paljon asioista ja jos ei tiennyt, otti kirjoista selvän. Maijalle kuului myös kanojenhoito, mikä lienee peruja isoäidiltä. Kangaspuut kolisivat yläkerrassa ja paljon kauniita kudonnaisia syntyi käden käänteessä. Lapsiakin ilmaantui maailmaan ja useimmat kotona kätilö Nurkkalan avustamana.
Vuonna 1939 kuului Euroopasta sodan ääniä ja Suomikin joutui puolustamaan
rajojaan – talvisota oli alkanut. Ensimmäinen suruviesti rintamalta Mäkimattilaan kiiri Kärstilän taistelun jälkimaininkina – Olavi oli haavoittuuut kuolettavasti aivan talvisodan viimeisinä päivinä. Tämä mullisti elämän Mäkimattilassa, sillä joutuihan Maija nyt huolehtimaan yksin kolmesta pienestä lapsestaan. Olavi ja Heikki olivat ostaneet 1921 Kalle-veljeltään Kallelan tilan Tammiaisista ja Maija päätti muuttaa sinne 1943 uutta elämää opettelemaan. Tarmokkaana ja osaavana emäntänä tilanhoito luontui hyvin ja aikanaan elämänkumppanikseen sekä tilan raskaimpiin töihin Maija sai avukseen Paavo Tipurin. Uusi perhe sai vielä kolme lasta, joten vilskettä piisasi Kallelassa.Vuonna 1960 Tipurin perhe kaipaili vetten ääreen ja he ostivat Karkun Kutalasta Tarkka-nimisen tilan Yrjänän jäädessä isännöimään Kallelaa. Tipurin Paavo kuoli 1970 ja neljä vuotta myöhemmin Maija palasi juurilleen Alastarolle, mikä varmastikin oli viisas ratkaisu – olihan Alastarolla runsaasti sukulaisia ja ystäviä.
Aktiivinen elämä jatkui siis Alastarolla. Oma suku järjesti suuria yhteisiä juhlia, joissa Maija oli itseoikeutetusti keskipisteenä – nyyttikestit oli odotettu tapaus ja
vuorotellen kokoonnuttiin eri kodeissa. Kotilieden kummikerho oli merkittävä seurustelu- ja hyväntekeväisyysmuoto, mitä Maija jaksoi ylläpitää ja kehittää. Aikanaan kun Maijan ikätoverit vanhenivat ja poistuvat tästä elämästä, kummikerho muutti Alastaron keskustaan ja sai uudeksi nimekseen Tiistai-kerho toimien tänäkin päivänä. Kummitätini Maija sai elää pitkän, monimuotoisen ja rikkaan elämän täällä maan päällä ja sydän sammui 12.03.2011.Huittisissa 31.3.2011 kummityttösi Leena Hälli
Kaatuneen isän lahjakivääri
Sotatarina: Aseveljet luovuttivat kaatuneen Olavi Mäkimattilan pojalle lahjakiväärin
MAASTOLLISESTI edullinen hyökkäysreitti Suomea kohti kulkee Viipurin koillispuolelta. Sillä suunnalla puna-armeija painoi ankarasti maaliskuun toisella viikolla, kuten koko Kannaksella.
Varsinais-Suomen miehistä koottu JR 13 piti puoliaan moninkertaisesti vahvempaa hyökkääjåä vastaan Kärstilänjärven vaiheilla, Viipurista noin kolme kilometriä koilliseen.
Rykmentin 7. komppanian peräänantamaton puolustus oli kiinnittänyt esikunnan huomion. Komppaniaa ei johtanut upseeri, vaan kersantti Olavi Mäkimattila. 33-vuotias alastarolainen oli osoittautunut poikkeuksellisen kyvykkääksi johtajaksi jo sodan alkupäivinä.
Mäkimattilaa kuvailtiin ”henkisesti vahvaksi ja porukan henkeä yl-
Iäpitäväksi johtajaksi”.TALVISODAN lopulla pataljoonan johto päätti palkita parhaan taistelijansa. Upseerien ja aliupseerien yhteinen päätös oli, että lahja – saksalaísvalmisteinen tarkkuuskivääri – myönnetään Mäkimattilalle.
Mutta hän ei ollut enää vastaanottamassa lahjaa. Maaliskuun 7. päivän aluksi komppania joutui Kärstilässä ankaraan tykistökeskitykseen. Kaksi sotilasta haavoittui kuolettavastl ja toinen heistä oli Mãkimattila.
– Isältä oli tuntolevy kadonnut, mutta hänen sisarensa mies tunnisti vainajan.
Olavi Mäkimattila oli kaatunut, mutta pataljoonan miehet yksimielisesti katsoivat palkinnon kuuluvan hänelle. Aseveljet katsoivat parhaaksi luovuttaa kiväärin kaatuneen vanhimmalle pojalle Ilkalle. Hän oli tuolloin 6-vuotias.
Se oli lämmin kevätpäivä vapun alla. Miehet ajoivat polkupyörällä talon pihaan, iso porukka, Ilkka Mäkimattila muistelee.
VÄÄPELI Mattila piti puheen: ”Kersantti Mäkimattila oli esimerkillinen taistelija, koko komppanian ehdotonta luottamusta nauttiva joukkueen johtaja, jonka käskyjä Iuottamuksella toteltiin, koska tiedettiin, että sen antoa oli tarkoin harkittu ja sen antaja oli aina ensimmäisenä vaarallisimmissa paikoissa mukana.”
Nuori poika kuunteli vakavana puheen. Sen jälkeen hänelle ojennettíin kivääri, jonka tukkiin kiinnitettyyn hopealaattaan oli kaiverrettu omistuskirjoitus.
Kuusivuotias saattoi ikäisensä ymmärryksellä vain vaivoin tajuta, miksi vakavat miehet tulivat kotiin. Aseen lahjoittaminen arvostetun aseveljen pojalle oli ehkä tärkeämpää heille, jotka sen antoivat, kuin nuorelle vastaanottajalle.
Myöhemmin, kun ikä ja ymmärrys kasvoivat, Ilkka Mäkimattilalle valkeni, miten erityisen miehen maineessa hänen sodassa kaatunut isänsä oli.
Pasi Jaakkonen, Iltasanomat, 2010
Maijan ja Olavin lapset puolisoineen:
- Antti Ilkka Mäkimattila (1933 – 2016)
. - Paavo Yrjänä Mäkimattila (1937 -)
pso Asta Marjatta Mäkimattila (1941 -)
. - Aino Elina Mäkimattila (1939 -)