Säännöt

Mäkimattilan suku ry:n säännöt

1.    Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Mäkimattilan suku ry, kotipaikka Alastaron kunta ja toimialue koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi.

2.    Tarkoitus ja toiminta

Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsenten keskuudessa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura pyrkii

  • järjestämään yhteisiä kokouksia, sukupäiviä, retkiä ja muita seuran toimintaan liittyviä tilaisuuksia,
  • keräämään ja arkistoimaan sukua koskevaa tietoutta sekä saattamaan sitä jäsenten tietoon,
  • harjoittamaan sukuseuran tarkoitusperiä edistävää julkaisutoimintaa sekä
  • pitämään luetteloa suvun jäsenistä.

Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan testamentattua tai lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää keräyksiä tai arpajaisia. Seura voi myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.

3.    Jäsenet

Sukuseuran jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on Antti Antinpoika ja Johanna Heikintytär Mäkimattilan sukuun kuuluva tai joka avioliiton tai avoliiton kautta on siihen liittynyt.

Sukuseuran jäsenet hyväksyy seuran hallitus.

Jäsenellä on oikeus erota sukuseurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheejohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta sukuseuran kokouksessa.

Jäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuismaksun suuruudesta päättää vuosikokous.

Seuran jäsenen alle 18-vuotiaat lapset voivat liittyä sukuseuraan nuorisojäseninä, jotka ovat vapaat jäsenmaksuista ja joilla ei ole äänioikeutta sukuseuran kokouksissa.

Hallituksen esityksestä sukukokous voi kutsua sukuseuran kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa.

Sukuseuran jäsenluetteloa ylläpitää seuran hallitus.

4.    Hallitus

Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka valitaan varsinaisessa vuosikokouksessa.

Hallitukseen kuuluu viisi (5) jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheejohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Hallituksen kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa.

5.    Sukuseuran nimen kirjoittaminen

Sukuseuran nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä jonkun hallituksen jäsenen kanssa.

6.    Tilit

Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään seuraavan maaliskuun aikana. Toiminnantarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon tarkastuksesta on jätettävä viimeistään seuraavan huhtikuun kuluessa.

7.    Sukuseuran kokouksen koollekutsuminen

Sukuseuran kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on lähetettävä kirjallisena kullekin jäsenelle viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.

8.    Sukuseuran kokoukset

Sukuseuran vuosikokous pidetään joka kolmas vuosi hallituksen määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Sukuseuran kokouksessa jokaisella jäsenellä on äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.

Sukuseuran päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

9.    Vuosikokous

Sukuseuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa;
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;
  5. esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja tilintarkastajien lausunnot vuosikokousten väliseltä ajalta;
  6. päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä;
  7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksu seuraavalle toimikaudelle;
  8. valitaan viisi (5) hallituksen jäsentä sekä toiminnantarkastaja ja hänelle varamies seuraavaksi toimikaudeksi;
  9. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran vuosikokouksessa käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

10.    Sääntöjen muuttaminen ja sukuseuran purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja sukuseuran purkamisesta on tehtävä sukuseuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai sukuseuran purkamisesta.

Sukuseuran purkautuessa seuran varat käytetään seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

 

Sukuseuran rekisterinumero on 176178. Hyväksyntä rekisteröinnille saatiin Patentti- ja rekisterihallitukselta 25.3.1999.

 

Sukuseuran perustamiskokous 19.9.1998